Näin saat kävijöitä verkkosivuillesi

3471326-two-colleagues-sat-with-laptops

Ihan ensimmäinen ja tärkein asia on, että sinulla on toimiva, kiinnostava ja hyvin kirjoitettu ja kuvitettu sisältö. On tärkeää tuoda omaa persoonaa ja mielipiteitään esille. Mielipiteet herättävät tunteita puoleen ja toiseen, mutta ennen kaikkea ne herättävät keskustelua ja tuovat lisää liikennettä verkkosivuillesi. Mutta muista, että pelkät mielipiteetkään eivät riitä, jos niitä ei perustele.

Millaista sisältöä?

Tuota sisältöä ja pidä huoli että sisältösi on hyvin tehty, kirjoitettu tai sillä on merkitystä. Älä tuota tuotosta vain, että sivusi kaipaa uutta blogi merkintää. Voit myös tuoda vaihtelua erilaisilla postauksilla, kuten videoilla, kuva-slideshow’lla tai vaikka itse tehdyllä sarjakuvalla.

Helpoiten merkityksellistä tuotosta saa asioista, jotka ovat omakohtaisia, joko itselle tapahtuneita tai asioita, joista välittää oikeasti. Jos omasta maailmassa ei juuri sillä hetkellä jaettavaa löydy, niin esimerkiksi voit tehdä mielenkiintoisen haastattelun, joka liittyy jotenkin verkkosivujesi sisältöön.

On tärkeää luoda kiinnostavia otsikoita, jotka saavat lukemaan koko tekstin. Voit myös tehdä postauksia, jotka on helppo jakaa sosiaalisessa mediassa, oli se vaikka kuva kissastasi kukkaruukussa kuvatekstin kanssa.

Oman verkkosivun esilletuonti

Sosiaalinen media muutenkin avaa ovet lukijavirralle, sillä oman blogin mainostaminen esimerkiksi Twitterissä, Facebookissa tai eri foorumeilla, sekä muiden blogeihin kommentointi tuovat varmasti lisää lukijoita. Myös SEO eli hakukoneoptimointi on hyvä pitää mielessä. Avainsanojen käyttö ennen kaikkea otsikoissa tuo parempia osumia myös hakukonehauissa. Ja mikäpä estää ottamasta mallia muista suosituista verkkosivuista.